Jokaisella on oikeus perustaa perhe silloin, kun itse haluaa ja järjestää työnsä tavalla, joka sopii hänelle itselleen ja hänen läheisilleen.
EU takaa sinulle oikeuden työn ja yksityiselämän tasapainoon, jotta voit elättää perheesi ilman, että sinun tarvitsee tinkiä tärkeästä yhteisestä ajasta perheesi kanssa. Sinun ja perheesi turvana on sosiaalinen suojelu, joka sisältää muun muassa terveydenhoidon ja eläkkeet.
Miksi EU:ssa on toimittava perheiden suojelemiseksi?
EU-kansalaisista sanoo olevansa useita kertoja kuukaudessa liian väsyneitä työstä tehdäkseen kotitöitä.
kyselyyn osallistuneista henkilöistä sanoi, että työ estää heitä viettämästä aikaa perheensä kanssa.
vanhemmista, jotka käyttävät lastenhoitopalveluja, on vaikeuksia niiden maksamisessa.
Mitä toimia on toteutettu?
perheenjäsenen hoitamiseen
kaikille kokopäivätyössä oleville
vanhemmille, jotka voivat järjestää vapaan itselleen parhaiten sopivalla tavalla (esimerkiksi useissa osissa tai osa-aikaisesti)
Työ on tärkeää, mutta henkilökohtaiselle elämälle on myös jäätävä aikaa. Sinun on voitava suunnitella, missä, milloin ja miten teet työtä – ja minkä verran ansaitset.
- EU takaa sinulle läpinäkyvät ja ennakoitavat työehdot. EU:n lainsäädännön mukaan sinulla on oikeus saada tiedot seuraavista: työaika, työskentelypaikka, työnimike, työn aloituspäivä, työn päättymispäivä (jos tiedossa), palkallinen loma, palkka ja irtisanomisaika.
- Lainsäädäntö rajoittaa myös koeaikoja ja sisältää keinoja nollatuntisopimusten väärinkäytön ehkäisemiseen. Nollatuntisopimus tarkoittaa, että työnantajan ei tarvitse taata työntekijälle työtuntien vähimmäismäärää. Työntekijä ei voi olla varma, kuinka monta tuntia (jos ollenkaan) hän työskentelee kunakin viikkona tai mikä hänen palkkansa tulee olemaan.
- EU:n lainsäädäntö varmistaa myös, että sinulla on työpäivien välillä tarpeeksi vapaa-aikaa lepäämiseen ja henkilökohtaiseen elämääsi.
- Työaikadirektiivi antaa sinulle oikeuden vuorokaudessa vähintään 11 peräkkäisen tunnin lepoon. Jos työskentelet yli kuusi tuntia päivässä, sinulla on oikeus taukoon.
- EU:n lainsäädäntö antaa sinulle oikeuden vähintään neljän viikon palkalliseen lomaan vuodessa.

Sinun on voitava tietää, että perheestäsi pidetään hyvää huolta, kun olet töissä tai kun perustat oman yrityksen. EU:ssa sinulla on oikeus terveydenhoitoon, kohtuuhintaiseen lastenhoitoon ja pitkäaikaishoitoon. Joten voit keskittyä töihisi, edetä urallasi ja olla varma siitä, että perheestäsi pidetään huolta.
- Eurooppalainen hoito- ja hoivastrategia luotiin varmistamaan laadukkaat, kohtuuhintaiset ja saavutettavat hoitopalvelut kaikkialla Euroopan unionissa ja parantamaan sekä hoitajien että hoivattavien asemaa.
- Lapsitakuun ansiosta EU-maat voivat hakea rahoitusta mahdollistaakseen haavoittuvassa asemassa oleville lapsille pääsyn maksuttomaan ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, jossa heille tarjotaan vähintään yksi terveellinen ateria päivän aikana.
- Monissa EU-maissa on käynnissä lasten elämää parantavia hankkeita.
- Euroopan unionin perusoikeuskirjan artiklassa 35 artiklassa todetaan, että jokaisella on oikeus saada ehkäisevää terveydenhoitoa. Tämän toteuttamiseksi EU:lla on useita rahastoja, joilla edistetään EU-maiden terveydenhuoltoa. EU4Health-ohjelma on mittakaavaltaan ennätyksellinen, ja sen puitteissa investoidaan 5,3 miljardia euroa terveydenhuoltoon ohjelmakaudella 2021–27.
- EU:n lainsäädäntö suojaa oikeuttasi sosiaaliturvaan, kun muutat Euroopan sisällä (EU 27 + Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi).
- EU-kansalaisena sinulla on oikeus saada terveydenhoitoa toisessa EU-maassa, ja kotimaasi korvaa kustannukset.
- Voit käyttää tätä oikeutta esittämällä eurooppalaisen sairaanhoitokortin. Se on maksuton kortti, joka takaa pääsyn lääketieteellisesti tarpeelliseen, valtion järjestämään terveydenhoitoon missä tahansa EU-maassa oleskelusi aikana. Hoidon on oltava samanhintaista kuin kyseisen maan kansalaisille.
- Myös itsenäisille ammatinharjoittajille ja epätyypillisessä työsuhteessa oleville, on taattava oikeus riittävään sosiaaliseen suojeluun, kuten terveydenhuoltopalveluihin sekä vanhempainetuuksiin.

EU:ssa sinulla on oikeus laadukkaisiin peruspalveluihin (vesi- ja jätevesihuolto, energia, liikenne, rahoituspalvelut ja digitaalinen viestintä), jotta sinulla ja perheelläsi olisi kohtuullinen elintaso kaikkina aikoina. Nämä ovat palveluita, jotka myös takaavat sinulle ja perheellesi pääsyn koulutukseen, töihin ja muihin julkisiin palveluihin.
Sinulla on myös oikeus perustoimeentuloon, kun etsit töitä, mikä takaa sinulle ja perheellesi kohtuullisen elintason myös työttömänä ollessa.
Kunkin EU-maan kansallinen lainsäädäntö sisältää tiedot käytettävissä olevista tukimuodoista. EU tukee jäsenvaltioitaan antamalla neuvontaa siitä, miten näitä tukia voidaan kehittää ja varmistaa, että niitä annetaan tarvitseville ja työhön kykenevillä on pääsy työelämään. EU:n jäsenvaltioilla on vastuu peruspalveluiden järjestämisestä kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. EU tukee sinua näiden palveluiden käyttämisessä kuluttajansuojalakien ja EU-rahastojen muodossa.
